Leimaus 2020, Vuokatti

Satakunnan Suunnistuksen nimissä varattu vähintään huoneistotason majoitusta, jolloin leirimaksu olisi leiriläiseltä 270-280 e ja ohjaajalta 245-255.  Samalla periaatteella edetään kuin aiemmin. Ensisijaisesti mukaan otetaan ensi kesänä 11-sarjassa ja siitä ylöspäin kilpailevia, jotka osaavat pitää huolen itsestään (ymmärtää kellon ja puhetta, osaa lukea, pukea ja syödä itsenäisesti). Jos paikkoja jää yli, niin nuoremmatkin pääsee mukaan, mutta vain huoltajan kanssa.

Maksuaikataulut ja summat on hieman erilaiset kuin ennen. Tällä kertaa etumaksun suuruus on 50% leirihinnasta, johon ilmoittautuessaan sitoutuu. Tämä tarkoittaa sitä, että seuroittain etumaksu UlvUralle 12.1.2020 mennessä. Peruutus on maksutonta 17.4.2020 saakka, mutta ennakkoon maksettu raha jää Vuokattiin sisälle loppulaskussa hyvitettäväksi ja täten palautukselle (Ura > urheilijan seura > urheilija) tulee väkisinkin viivettä.

Yhtenä Satakunnan ryhmänä jälleen mennään ja seurat koettavat hankkia ohjaajia mukaan. Matkustus yhteiskuljetuksella jos saadaan riittävästi lähtijöitä  ja toivottavasti osin SS:n tukemana.

Leirisivut: https://vuokattisport.fi/leimaus2020/

Ilmoittautuminen päättynyt, seuroille lähtee leirilaskujen etumaksuosuus viikolla 3.

Lisätietoja myöhemmin.

Ilmoittautuneet

Tiedustelut: Eero Lehtonen 040 5907821